Hyvinvointilautakunta, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 65 Kohdeavustukset 2022

RUSDno-2022-453

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi
Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Kunnanhallitus hyväksyi hyvinvointitoimialan avustusjärjestelmän uudistamisen periaatteet ja aikataulun (29.3.2021 § 68). Vuodesta 2023 alkaen Ruskon kunta solmii kumppanuussopimuksia ja myöntää kohdeavustuksia. Kuluvana vuonna on jo myönnetty toiminta-avustuksia, ja nyt tarkoituksena avata kohdeavustusten haku. Avustusjärjestelmän mukaisesti kohdeavustusten kriteereitä tarkistetaan kausittain.

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Lautakunta käy keskustelua kohdeavusten haun periaatteista ja antaa evästyksiä kohdeavustusten myöntämisen kriteereihin.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä kohdeavustusten haun ja myöntämisen kriteerien periaatteet kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikön esittelyn mukaisesti, ja edellytti, että avustusten haun aikataulu jatkuu elokuun puolelle. 

Valmistelija

  • Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Hyvinvointilautakunta päätti hyväksyä kohdeavustusten haun ja myöntämisen kriteerien periaatteet esittelyn mukaisesti​ ja edellytti,​ että avustusten haun aikataulu jatkuu elokuun puolelle.

Hyvinvointitoimialan myöntämien kohdeavustusten hakuaika oli 9.8. – 23.8.2022. Hakemuksia kertyi kaikkiaan kahdeksan, joista seitsemän saapui hakuaikana. Avustussäännön mukaan hakuaikana saapuneet avustushakemukset käsitellään. Avustuksia haettiin liikuntaolosuhteiden parantamiseen ja ylläpitämiseen, liikuntatoiminnan kehittämiseen seuran sisällä,  kulttuuritoiminnan laajentamiseen ja osallistavaan kulttuuritoimintaan, ikäihmisten liikuttamiseen sekä taloudellisesti saavutettavaan kurssi- ja retkeilytoimintaan.  

Kunnallisen palveluluokituksen näkökulmasta kohdeavustuksia myönnetään liikunta- ja ulkoilupalveluiden, yleisten kulttuuripalveluiden sekä maaseutupalveluiden järjestämiseen. Kohdeavustuksiin hyvinvointitoimialan myönnettävissä on n. 10 400 euroa. Avustuksia haettiin kaikkiaan 22 000 euron arvosta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee saaneensa tiedoksi saapuneet avustukset ja tarvittaessa evästää jatkovalmistelua käymänsä keskustelun pohjalta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.