Hyvinvointilautakunta, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 66 Kumppanuussopimus 2022-2025 / Rusko-seura

RUSDno-2022-50

Valmistelija

  • Jari Hjelm, Kirjasto- ja kulttuuripalvelupäällikkö, jari.hjelm@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan hyvinvointitoimiala myöntää yhdistyksille toiminta-avustuksia ja solmii kumppanuussopimuksia osana toimialan avustusjärjestelmää. Vuoden 2022 toiminta-avustusten sekä kumppanuussopimusten hakuaika oli 30.12.2021-23.1.2022. Kumppanuussopimuksella sovitaan mm. osapuolten välisestä yhteistyöstä, toiminnan yleisistä tavoitteista, sisällöistä ja osapuolten roolista sekä sopimuksen mukaisen toiminnan avustamisesta.

Rusko-seura on ilmaissut kiinnostuksensa kolmivuotiseen kumppanuussopimukseen. Sopimusneuvotteluita on käyty yhdistyksen kanssa kesän aikana.

Käsillä olevan sopimusluonnoksen mukaan kumppanuussopimuksen tarkoituksena on sopia osapuolten välisestä yhteistyöstä kunnan elinvoimaisuuden ja elämyksellisyyden edistämiseksi paikalliskulttuurin ja näyttelytoiminnan keinoin. Toiminnan yleisenä tavoitteena on edistää yhdessä tekemistä ja verkostoja sekä syventää sopimusosapuolten yhteistyötä ja avaa toimintatapoja.

Ruskon-seuran roolina kumppanuussopimusluonnoksessa on edistää tietoutta paikalliskulttuurista ja -historiasta;  koordinoida ja kehittää paikallista näyttelytoimintaa; luoda ja ylläpitää edellytyksiä paikkakunnan kulttuurimatkailulle; lisätä toiminnallaan kunnan elinvoimaisuutta ja elämyksellisyyttä.

Ruskon kunta huomioi työllisyydenhoidon mahdollisuudet kolmannella sektorilla niiltä osin, kun tehtävä on tosiasiallisesti sen järjestettävissä; tarjoaa tiedotukseen verkkosivunsa ja some-kanavia sekä riittävästi henkilötyötä niiden päivittämiseen; luo kohtaamisia ja mahdollisuuksia paikalliseen tarvelähtöiseen verkostoitumiseen; edistää järjestöjen vuoropuhelua sekä toimii aktiivisena kutsujana ja tiedottajana.

Sopimuskaudelta 2022 - 2025 Rusko-seuran kokonaisavustusmäärä on hyvinvointitoimialan osin 5801€ sisältäen vuosittain suoritettavan avustuksen, langattoman verkkoyhteyden hankinnan ja sen kuukausikustannukset; mahdollisen kunnanhallituksen avustuksen osin avustus on n. 3000€;  Avustusten yhteissumma on niiden toteutuessa sopimuskaudelta n. 8800 €.

Avustusten suorittamisen edellytyksenä on valtuuston hyväksymä talousarvio sekä kunnanhallituksen mahdollisen avustuksen osin myös kunnanhallituksen päätös.

Kumppanuussopimus sisältää osapuolten kesken yhteistä toiminnan suunnittelua ja arviointia.

Sopimusluonnosta esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta käy keskustelua kumppanuussopimuksesta ja antaa tarvittaessa evästyksiä asian jatkovalmisteluun.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.