Hyvinvointilautakunta, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 64 Evästekeskustelu koirapuistojen rakentamisesta

RUSDno-2022-441

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Osana investointiprojekteja on koirapuistojen rakentaminen. Koirapuistojen mahdollisesta paikasta järjestettiin kuntalaiskysely vuonna 2021 lopulla. Sen perusteella suosituimpana paikkana pidettiin Paasniitun perhepuistoa. Kuntoportaiden rakentamisen aikana otettiin vastaan perhepuiston naapureiden kirje, jossa vastustettiin kuntoportaiden rakentamista. On oletettavaa, että koirapuiston rakentaminen aiheuttaa myös vastustusta lähialueen asukkaissa riippumatta sijoituspaikasta.

Onkin tarpeen käydä evästekeskustelu, millä tavoin suunnittelu ja paikan valinta on järkevää tehdä, jotta toteutus onnistuisi kuluvan vuoden määrärahojen avulla. Liikuntapalveluvastaava alustaa suunnittelun lähtökohdista ja mahdollisista kehittämisrahoituslähteistä.

Oheismateriaalina kuntalaiskyselyn tulokset.

Ehdotus

Esittelijä

Erkki Korpela, erkki.korpela@rusko.fi
Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta käy keskustelua koirapuistojen rakentamisen suunnittelun periaatteista ja evästää jatkotoimenpiteitä.

Päätös

Hyvinvointilautakunta evästi jatkovalmistelua siten, että lisäselvityksiä toivottiin seuraavista paikoista: Sikovuoren alue, vanha maankaatopaikka, Päällistönmäki.

Eriävä mielipide

Sami Niemi jätti eriävän mielipiteen ja ehdotti, että lautakunta esittää valtuustolle koirapuistoja koskevasta investointiprojektista luopumista. 

Valmistelija

  • Erkki Korpela, erkki.korpela@rusko.fi
  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Perustelut

Hyvinvointilautakunta evästi 14.6.2022 § 41 käymänsä keskustelun pohjalta koirapuistorakentamisen jatkovalmistelua siten, että lisäselvityksiä toivottiin seuraavista paikoista: Sikovuoren alue, vanha maankaatopaikka, Päällistönmäki.

Liikuntapalveluvastaavan maastokäyntien ja rakennustarjastajan antamien huomioiden perusteella em. paikoista sekä lisäksi tulevan Ketunluolan alueella sijaitsevasta paikasta voidaan todeta seuraavaa: 

Vanha maankaatopaikka:

Ko. vaihtoehdoista todennäköisesti soveltuvin. Tällä hetkellä tosin alueelle on vireillä kunnan teknisten palvelujen hakema ympäristölupa, jossa alue on tarkoitus maisemoida. Ympäristöluvan valmistelusta vastaa Mynämäen kunnan ympäristösihteeri. Mahdolliseen koirapuistoon liittyvät asiat (mm. sijainti alueella) tulisi suunnitella yhteensopivaksi kokonaissuunnitelman kanssa. 

Päällistönmäki:

Ei soveltuva. Kaavan viheralueilla on 3 leikkipuistovarausta (VK). Niistä pohjoisin on rakenteilla olevan Santalankulmantie 1 rivitalon ja yksityisen päiväkodin välissä. Toiselle varaukselle on kulku rakenteilla olevan Saarensuontie 22 tontin vierestä ja se sijaitsee useiden tonttien keskellä. Kolmas alue on Rekikaaren varrella, kulku Jukotieltä, ja sijaitsee yksityisten omistamalla maalla. 

Sikovuorentie, vanha purettu lentopallokenttä:

Ei soveltuva. Sijainti on teollisuustonteilla, jotka ovat myynnissä. 

Tuleva Ketunluolan kaava-alue:

Ei soveltuva. Leikkipuistovaraus on aivan jo rakennetun omakotitalon vieressä, Kuhilastien alussa. Isommilla viheralueilla on suojeltu kivikkoalue sekä liito-oravan sijaintialue. Alueen yhdyskuntatekniikan rakentaminen ei ala tämän vuoden aikana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Hulkkonen, Hyvinvointijohtaja, mikko.hulkkonen@rusko.fi

Hyvinvointilautakunta antaa em. tietojen valossa lisäevästykset koirapuistorakentamisen jatkovalmisteluun.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti merkitä lisäselvitykset tiedokseen ja evästi jatkovalmistelua siten, että koirapuiston rakentamista ei edistetä tällä erää, koska soveltuvaa paikkaa ei ole löydetty.

Eriävä mielipide

  • Sami Niemi jätti eriävän mielipiteen koskien koirapuistojen rakentamisen investointiprojektia. "Koirapuistojen rakentamisen investointiprojektiin mahdollisesti käytettävissä olevat rahat tulisi kohdentaa muihin tarpeellisempiin hankkeisiin, jotka ovat koirapuistoa hyödyllisempiä ja kunnalle tärkeämpiä kokonaisuutta ajatellen sekä perua koko koirapuistohanke toistaiseksi pysyvästi. Koirapuistoa parempia tarpeita rahalle varmasti löytyy ja asiaa olisi hyvä alkaa selvittää."