Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Henkilöstön sairauspoissaolojen omailmoituksen laajentaminen

RUSDno-2020-164

Valmistelija

  • Ismo Airinen, Talous- ja hallintojohtaja, ismo.airinen@rusko.fi

Perustelut

Ruskon kunnan henkilöstön sairauspoissaolokäytäntö noudattaa mallia, jossa enintään kolme kalenteripäivää on mahdollista olla pois omalla, esimiehelle tehdyllä (ja esimiehen hyväksymällä) ilmoituksella ja sen jälkeen enintään kaksi päivää sairaanhoitajan toteamalla ja myöntämällä luvalla (ns. 3+2 -malli).  Tästä eteenpäin tulee poissaololle olla lääkärintodistus. Erityisistä syistä johtuen esimies voi pyytää todistusta lyhyemmistäkin sairauspoissaoloista.  Koronaviruspandemian johdosta käytäntöä on tarkoituksenmukaista muuttaa siten, että työntekijä voi olla omalla ilmoituksella sairauslomalla enintään seitsemän päivää. Tällä järjestelyllä vähennettäisiin käyntejä terveyskeskuksissa ja työterveyshuollossa, jotka muutenkin ovat kuormittuneita pandemian johdosta.  Muutos olisi yleisen terveydenhuollon, työterveyshuollon, työntekijäjärjestöjen sekä kunnan johtoryhmän kannan mukainen.   

Hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan henkilöstöpolitiikasta ja virka- ja työehtosopimusten harkinnanvaraisten määräysten tulkinnasta.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää laajentaa henkilöstön sairauspoissaolojen omailmoituskäytäntöä siten, että työntekijä voi olla sairauslomalla enintään seitsemän kalenteripäivää esimiehen luvalla oman ilmoituksensa perusteella. Erityisistä syistä johtuen esimiehellä on kuitenkin oikeus vaatia todistus lyhyemmistäkin sairauspoissaoloista. Päätös on voimassa koronaviruspandemian keston ajan.  

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.