Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Lausunto Varsinais-Suomen kestävän kehityksen yhteistyöstä ja Ohjelma 2030 -luonnoksesta

RUSDno-2020-161

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Valonia on toteuttanut Varsinais-Suomessa kestävän kehityksen yhteistyötä jo yli 20 vuotta. Valonia on kuntien työtä tukeva lisäresurssi ja pitkäjänteisen työn kautta saavuttanut vakiintuneen aseman maakunnallisena kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaationa ja on arvostettu toimija myös valtakunnallisesti. Valonian toimintaan ovat sitoutuneet kaikki Varsinais-Suomen 27 kuntaa.

Ohjelma 2030 saattaa kunnat yhteisten tavoitteiden äärelle ja mahdollistaa Valonian laaja-alaisen asiantuntemuksen hyödyntämisen sekä synergian muiden kuntien kanssa. Toimenpiteiden toteuttaminen edellyttää kunnilta kuitenkin aktiivista roolia ja rohkeutta erilaisiin kokeiluihin, jotka tähtäävät kunnan toimintakulttuurin muutoksiin. Ohjelma on laadittu yhteistyössä kuntien edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Järjestetyn työpajan ja kyselyjen kautta on ojelmaan saatu mukaan sidosryhmien näkemyksiä Valonian työstä ja tulevaisuuden tarpeista.

Uusi ohjelmakausi ulottuu vuoteen 2030 asti. Tämä on kansainvälisestikin tunnistettu tarkasteluvuosi, johon mennessä on pystyttävä merkittäviin edistysaskeliin sekä ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen pysäyttämisessä sekä luonnonvarojen kestävämmässä käytössä. Samalla on huolehdittava, että siirtymä kohti kestävämpää yhteiskuntaa tapahtuu oikeudenmukaisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Ohjelman tavoitteet ja toimenpidekokonaisuudet on kytketty alueellisiin, valtakunnallisiin ja EU-tason strategisiin tavoitteisiin. Sitoutumalla maakunnan yhteiseen ohjelmatyöhön kunnat saavat enemmän resursseja toteuttaa kuntia velvoittavia tavoitteita. Ohjelmakauden aikana suoritetaan kaksi virallista väliarviointia, vuosina 2024 ja 2027, näiden yhteydessä on myös kunnalla mahdollisuus tarkastella työn etenemistä ja sopimuksen jatkoa. 

Valonia pyytää Ohjelma 2030 -luonnoksesta kaikilta Varsinais-Suomen kunnilta lausunnot. Lausunnon yhteydessä kunnat voivat esittää toiveita sellaisista toiminnan painopisteistä, joihin he haluaisivat kuntansa alueella tulevina vuosina erityisesti keskittyä. Tällaisia painopisteitä voivat olla esimerkiksi kestävä liikkuminen, uusiutava energia, energiatehokkuus, luonnon monimuotoisuus, ympäristökasvatus, yritysyhteistyö, kestävät hankinnat, vesihuolto, ilmastokestävä maa- ja metsätalous, ilmasto-ohjelman laadinta, metsänhoitosuunnitelmat, ravinnekierto ja kiertotalous.Toiveet eivät ole sitovia, mutta ne antavat Valonialle arvokasta tietoa kuntien tarpeista myös mahdollisia kuntien yhteishankkeita suunniteltaessa.

Ohjelma 2030:n lopullinen versio laaditaan lausunnot soveltuvin osin huomioiden. Ohjelma 2030 viedään maakuntahallituksen hyväksyttäväksi 11.5. Osallistumissopimus saatetaan kuntien allekirjoitettavaksi kesäkuun loppuun mennessä.

Valonian rahoituspohja on laaja-alainen. Kuntien osallistumismaksu on Valonian budjetista noin neljännes ja toimii omarahoituksena muiden rahoitusten hakemisessa. Rahoitusmallin avulla Valonia kykenee tuottamaan jäsenkunnilleen huomattavasti kuntien maksuosuutta suuremman määrän palveluita. Vuodesta 2021 lähtien Valonian vuosimaksu perustuu maksuluokkiin, jotka määrittyvät kunnan asukasluvun mukaan. Erillistä vesiyhteistyömaksua ei enää peritä, vaan se sisältyy vuosimaksuun. uuden maksukäytännön avulla Valonia kykenee tarjoamaan palveluitaan tasapuolisemmin koko maakunnan alueella sekä huomioimaan paremmin kuntien erilliset tarpeet. Ruskon kunnan maksuosuus olisi esityksen mukaan 5.000 euroa/vuosi.

Ohjelma 2030 on esityslistan oheismateriaalina.

Valonia pyytää kunnalta

1. lausuntoa Valonian Ohjelma 2030 luonnoksesta

2. toiveita painopisteistä ja erityistarpeista, joihin kunta haluaa keskittyä Ohjlema 2030:n aikana

3. varautumista alueelliseen Valonian kestävän kehityksen yhteistyöhön myös tulevien vuosien budjetoinnissa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää todetan lausuntonaan, että sillä ei ole huomautettavaa laaditusta Valonian Ohjelma 2030 luonnoksesta.

Kunnanhallitus päättää mahdollisista painopisteistä ja erityistarpeista.

Kunnanhallitus päättää suhtautua myötämielisesti Valonian kestävän kehityksen yhteistyöhön tulevien vuosien budjetoinnissa, mutta tätä koskevat päätökset tehdään osana vuotuisen talousarvion käsittelyä.

Päätös

Kunnanhallitus päätti todeta lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa laaditusta Valonian Ohjelma 2030 -luonnoksesta. 

Kunnanhallitus ei nimennyt painopisteitä tai erityistarpeita. 

Kunnanhallitus päätti suhtautua myötämielisesti Valonian kestävän kehityksen yhteistyöhön tulevien vuosien budjetoinnissa, mutta tätä koskevat päätökset tehdään osana vuotuisen talousarvion käsittelyä.  


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.