Kunnanhallitus, kokous 30.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Rusko-kirjan kirjoittaminen

RUSDno-2020-147

Valmistelija

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Perustelut

Turkka Myllykylän kanssa on käyty neuvotteluja Rusko-historiakirjan laadinnasta. Tutkimussuunnitelman mukaan tutkimus selvittää Ruskon kunnan kehittymistä 1960-luvulta nykypäivään. Käsittelyssä alueellinen pääpaino on Ruskon kunnassa ennen Vahdon kunnan liitosta vuonna 2009. Kuitenkin kuntien aikaisempi yhteistyö voi olla tarkastelun kohteena. Laajennettua Ruskon kuntaa käsitellään yhtenä kokonaisuutena. Ajallisesti kirjassa liikutaan viimeisen 60 vuoden jaksossa, jonka kuluessa Ruskolle on rakennettu kuntakeskus ja muodostettu useita kaava-alueita. Tutkimuksessa kuvataan kunnallishallinnon alaisten osa.alueiden kehittymistä ja sen vaikutusta ruskolaisten elämään. Työssä tarkastellaan myös Ruskon sijainnin tarjoamia vetovoimatekijöitä, ja sitä, kuinka kunta toiminnallaan, ja sitä, kuinka kunta toiminnallaan on onnistunut ylläpitämään tai vahvistamaan Ruskon vetovoimatekijöitä. Kirjan valmistuminen juhlistaa Ruskon kunnallishallintoa sen täyttäessä 150 vuotta tänä vuonna.

Kirja tehdään kuuden kuukauden aikana. Työn kokonaiskustannukset ovat n. 15.000 euroa painatuskustannuksineen. Hankkeeseen ei ole varattu erillistä määrärahaa. Esitys valtuustolle on kuitenkin tarkoituksenmukaista tehdä vasta siinä vaiheessa kun tiedetään tarkemmin yleishallinnon määrärahan kokonaistilanteesta.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Lehtinen, Kunnanjohtaja, kari.lehtinen@rusko.fi

Kunnanhallitus päättää tilata edellä kuvatun Rusko-historiakirjan laadinnan Turkka Myllykylältä.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.


Muutoksenhaku

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.